Translate

lauantai 19. lokakuuta 2013

Reissu Ikeaan

Käytiin eilen Ikeassa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tilasimme taksin Sivalai Placen eteen, mutta taidettiinkin ottaa väärä taksi, johon (Sinin mukaan valtionpäämieheltä näyttävä) thaimaalainen rouva oli alunperin menossa. Hän päästi meidät ystävällisesti pullonpohjalaseihin sonnustautuneen taksikuskin kyytiin siitä huolimatta. Ajelimme taksilla (käsittääksemme) lähimmälle skytrain-asemalle, ja taksimatka kustansi 60 bahtia. Joonas oli ostanut meille päiväliput skytrainiin ja päätettiin käyttää niitä silläkin uhalla, että tekisimme vain kaksi edestakaista matkaa, jolloin päivälippu tulisi meille kalliimmaksi. Päivälipun käytössä on kuitenkin se hyvä puoli, ettei lippuja tarvitsisi ostaa enää uudelleen.

Näkymiä skytrainista


Skytrain-matka sujui sutjakkaasti, vaihdoimme oikealla risteysasemalla toiselle linjalle, jota jatkoimme reippaasti kohti asemaa, josta kulkee Ikea-bussi. Skytrainissä ilmastointi puhaltaa jääkylmää ilmaa, joten kontrasti ulko- ja sisälämpötilan välillä nostaa ihon kananlihalle.

Golfkenttä keskellä kaupunkia
Löydettiin liiankin helposti Ikea-bussin lähtöpysäkille, ja bussi porhalsi paikalle sopivasti lähes samantien. Bussissakin oli tehokas ilmastointi. Se on hyvä asia, mutta pitemmän päälle kyllä alkaa palella, vaikka olisi pitkähihainen paita (repussa. Ei lämmitä siellä eikä lämmitä myöskään päällä). Bussi ei johdattanut meitä ainoastaan Ikeaan, vaan jättiläismäiseen ostoskeskukseen nimeltä Mega Bangna. Se oli jotain ehkä tähän asti massiivisinta, mitä ollaan tässä parin päivän aikana ehditty nähdä. No, jos Ikea on vain yksi ostoskeskuksen "liikkeistä", niin se varmaan kertoo jo jotain. Ostoskeskuksella on pinta-alaa vaivaiset 225,000 neliömetriä ja se on ilmeisesti Thaimaan viidenneksi suurin ostoskeskus. Ihan kiva, kun luuli menevänsä ainoastaan Ikeaan, niin sitä Ikeaa saikin sitten jättimäisestä ostoskeskuksesta hakea. Mutta löytyihän se.


Haettiin Ikeasta pyyhkeitä, Joonakselle peitto, pussilakanat ja sänky (tai no patjaksi sitä voisi myös kutsua), paistinpannu ja melonin tuoksuisia kynttilöitä. Voidaan niiden valossa sitten fiilistellä, kun ilta pimenee. Tilattiin ostoksille kotiinkuljetus, sillä patjan raahaus omin voimin olisi ollut haastavaa, ellei mahdotonta. Kotiinkuljetuksen järjestäminen onnistui kai ihan hyvin, nyt vain jännätään, tuleeko meidän ostokset koskaan perille. Niiden pitäisi tulla huomenna. Ainiin, pitääpä ilmoittaa respaan, että meille on tulossa tänne sänky, etteivät ne ihmettele : D
Kotiinkuljetusta tilaamassa
Söpö leipuri ostoskeskuksessa
Tänään ajateltiin vain ottaa rennosti, käydä salilla ja himmailla. Ulkona paistelee jo vähän aurinkokin pilvien takaa, mutta täysin aurinkoista ja sateetonta keliä saapi odotella sääennusteen muukan vielä viikon.


Syötiin tänään paistettua nuudelia ja kanaa. Nuudelien rakenne oli hieman hämmentävä.

Bangkokin armoton liikenne


2 kommenttia:

  1. Miksi Sini oot nii ihana?
    ps hyvä blogi! Näytin äiskälleki. -sami.

    VastaaPoista