Translate

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Dusit Zoo

Hola, kaikki karvaiset ja karvattomat ihmiset ja eläimet siellä ruudun toisella puolella (jos tätä nyt ees kukaan oikeesti lukee, itse ehkä katsoisin laiskana vain kuvat) ! Tänään on Thaimaan surkeankuuluisa vaalipäivä, ja olo on vähän kuin alla olevalla liskolla:


Laiskottaa, nukutti puoleenpäivään ja on semmoinen olo, ettei jaksa tehdä tänään yhtään mitään. Ehkä on ihan viisastakin pysytellä tänään vain kotona, jottei vahingossa eksy väärään paikkaan väärään aikaan ja joudu jonkun ihmisiä äänestämästä estävän huligaanin räjäyttämäksi. Eikä edes paljon naurata. Maan hieno demokraattinen oppositiopuolue pyrkii siis täällä Thaimaassa estämään vaalit, niin epäloogista kuin se onkin. Vaalit ovat lähtökohtaisesti kuitenkin niin korruptoituneet, ettei niitä ole mitään järkeä edes pitää. Mielenkiinnolla odotetaan, miten tässä nyt käy. Ei kuitenkaan ole edelleenkään syytä huoleen, sillä me asutaan sen verran korvessa, ettei mielenosoitukset tai vaalit täällä vaikuta kenenkään elämään, jos ei vapaata liikkumista ongelma-alueille pidä suurena esteenä elämiselle. Itse en pidä.

Jukan ollessa täällä liikkumisen rajoittaminen kyllä kävi hieman hermoille, sillä on hankalaa tutkia kaupunkia turistina, mikäli nähtävyyksiä ei pääse näkemään. Eräs päivä yritimme päästä taksilla Dusit Zoo:hon, eli Bangkokin jättimäiseen eläintarhaan, mutta ennakkovaalien vuoksi yksikään taksi ei suostunut alueelle ajamaan, sillä eläintarhan vieressä sijaitsee parlamenttitalo. Mielenosoituksien aikanahan ei ole suositeltavaa liikkua mm. hallinnoillisten rakennusten läheisyydessä.

Parlamenttitalo auringon laskiessa
Uhmasimme kuitenkin Phuketista saavuttuamme ja tekemispulassa tuota ohjetta, kävelimme lähimmän ison tien varteen, ja saimme taksin samantien. Taksikuski varmisti eläintarhaan soittamalla, että onko alueelle turvallista päästä, ajoimme ruuhkatta ja vaivattomasti alueelle, jossa ei näkynyt yhtään mielenosoittajaa taikka poliisia. PERFECT.


Sisäänpääsymaksu eläintarhaan on todella edullinen, aikuiselta 200 ja opiskelijalta (thaimaalainen opiskelijakortti) 150 bahtia. Tuo hinta on kyllä todellakin kokemuksen väärti, sillä eläintarha on pullollaan kiinnostavia eläimiä, joskin osa niistä ei välttämättä ollut ihan priimakunnossa. Muutama eläinhäkki eläintarhan sisätilaosiossa esimerkiksi oli pimennetty, ja mielessä kävi, että liekköhän tuokin eläin on nyt väliaikaisesti kuollut pois ja uutta ollaan hankkimassa tilalle. Karua. Olin kuitenkin näistä epäkohdista huolimatta lähes onneni kukkuloilla kun näin ihkaeläviä seeproja ja...


KIRAHVEJA!! Herranjumla, nehän oli lähes epäuskottavan näköisiä otuksia, niin isoja ja pitkäkaulaisia ja epäaidon oloisia. Niin kuin jotain dinosauruksia. Nyt on todistettu, että kirahveja todella on olemassa :D

Utelias magnusti


Ihastuin tähän neitiin:


...ja katselin lumoutuneena flamengoja. Ne on kyllä kamalan kuuloisia kälkättäjiä, mutta ne on vaan jotenkin upeita. Tuon yhden angry flamengon sain taltioitua videolle, kun se päätti pienen harkinnan jälkeen nokkaista pahaa-aavistamatonta kaveriaan takaapäin. Miksi flamingot muuten seisoo yhdellä jalalla? :o

Angry Birds
O.O



Eläintarhassa oli välillä tosi nätiksi laitettuja kohtia kukkaistutuksineen ja viheralueineen, mutta välillä huomasi kävelevänsä ikäänkuin työmaalla. Paikka oli myös muutenkin aika sekava, sillä eläimet on ripoteltu vähän sinne sun tänne, eikä eläintarhassa ole mitään loogista liikkumisjärjestystä. 

Dinosaurus
Kolmen kopla
Musta pantteri
Riutunut leijonapoloinen
Kisuli
Tästä olin ehkä eniten onnellinen: Kirahveja sai ruokkia :)
:D :D :D
Terkuin: Kaisa, 22 vuotta, vähintäänkin yhtä onnellinen
eläintarhassa kuin pikkulapsi.

4 kommenttia:

  1. minä ainakin luen kaikki kirjoitukset (ja katson myös kuvatkin). :D hyvä että oot kerennyt taas kirjoittelemaan. t. Lellu

    VastaaPoista
  2. Niin määki jokaikisen. Näitä on aina tosi kiva lukea:) T. Yksi jäsen Kolmen koplasta.

    VastaaPoista