Translate

maanantai 2. joulukuuta 2013

Boy Pakorn

Siis IIIIK!! Koko Chiang Main lentokenttä meni pariksi minuutiksi sekaisin eilen, kun
tämännäköinen ↓ mies käveli ohitse, tai siis oikeastaan juoksi kiireisenä (vessaan) jättäen mm. kaksi
meidän lähellä seisovaa teinityttöä haukkomaan henkeään ja juttelemaan toisilleen innostuneessa, paniikinomaisessa mielentilassa. Tyttöjen näytti olevan vaikea lähteä omalle lennolleen, ja vaikka en tietenkään thain kieltä osaa, niin jo tuossa vaiheessa tuntui, että miehen täytyi olla joku.

Miehen palatessa asioinniltaan, parisenkymmentä nuorta pomppasi ylös penkeistään ja pyysi päästä miehen kanssa yhteiskuvaan. Seurasimme huvittuneina tilannetta ja mietittiin, että pitäisikö meidänkin nyt mennä ottamaan kuva tämän random jepen kanssa :D No eipä menty, sillä miehellä oli kova kiire ehtiä lennolleen, ja hän olikin viimeinen matkustaja Bangkokiin lähtevään koneeseen, jonka final call oli jo mennyt tovi sitten.

Meidän uteliaisuutemme ylitti sen rajan, että meidän oli pakko kysyä eräältä thaimaalaiselta, että kuka tuo tyyppi oikein oli! :D
Poika kertoi, että "He is the superstar of Thailand", ja kun tiedustelimme että ai laulaako hän vai mitä, niin saimme kuulla, että kyseessä on filmitähti. Googlettelimme ajanvietteeksi, ja joo, kyseinen jeppehän on nimeltään Pakorn "Boy" Chatboriak, kansainvälisesti suosittu näyttelijä ja malli (ja näköjään myös farmaseutti. Okei.) Hän näyttelee ainakin useissa thaimaalaisissa ja korealaisissa draamoissa. Kyllä meitä harmitti, ettei menty yhteiskuvaan! Oisin halunnut nähdä mun uusien thaimaalaisten tuttavien reaktion, ku oisin lyönyt Facebookiin yhteiskuvan
                                                                  "Boy:n" kanssa. Hahah!

Ollaan nyt siis takaisin Bangkokissa, jossa edelleen on meidän osalta rauhallista rajusta median uutisoinnista huolimatta. Kirjoittelen meidän Chiang Main aktiivilomasta, kunhan jaksan käydä kuvat läpi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti